"Speakers corner" / tarinalaari
Täällä julkaisemme paikallisten yrittäjien tai muiden tahojen kirjoituksia erilaisista aiheista. Onko Sinulla jotain viestittävää sivuilla kävijöille? Ota yhteyttä!
Liikunta ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen
on nyt erityisen tärkeää
Korona ja poikkeustila – siinäpä viimeinen kuukausi pähkinänkuoressa. Nyt, kun etätyö ja etäopiskelu ovat osana monen suomalaisen arkea, voisikin olla sopiva aika pohtia omaa hyvinvointiaan ja siitä huolehtimista ennen kaikkea liikkumisen näkökulmasta ajateltuna näinä poikkeuksellisina aikoina.
Olen nähnyt sosiaalisessa mediassa hienoja, kekseliäitä keinoja esimerkiksi lisätä iäkkäiden arkiaktiivisuutta ohjaamalla tuolijumppaa ikkunan läpi näille riskiryhmäläisille tai tuoden erilaisia liikuntahaasteita osaksi koululaisten arkea – hyvänä esimerkkinä Mikkelistä Rantakylän yhtenäiskoulun liikuntabingo. Meillähän tuo Kangasniemen omien digitutoropettajien jo alkuvuodesta toteutunut lihaskuntohaaste on myös saanut jatkoa etäopetuksen liikuntahaasteen myötä. Etäopetuksen liikuntahaaste 2020 jatkaa yhä etenkin kouluikäisten aktivointia, mutta miksipä ei sieltä voisi aikuisetkin käydä ottamassa boostia kehonpainolla tehtävään harjoitteluunsa tai hyötyliikuntaan. Erilaiset liikunta-alan yritykset, kuntokeskusketjut ja yksinyrittäjät ovat aktivoituneet tarjoamaan osaamistaan etänä erilaisten livekuvaa lähettävien viestimien kautta. Olemme myöskin oman amerikkalaista jalkapalloa pelaavan joukkueeni kanssa vetäneet etänä fysiikkatreenejä Zoomin välityksellä ja esimerkiksi jenkkifutisyhteisön kanssa haastaneet toisiamme Instagramin välityksellä erilaisiin liikunnallisiin tehtäviin tai treeneihin.
Etenkin terveysliikunnan voisikin korostaa olevan tärkeää toki muutenkin, mutta erityisesti näin poikkeustilan aikana, sillä poikkeustila on varmasti monelle meistä raskasta sekä fyysisesti että psyykkisesti. Liikunta ja ennen kaikkea luonnossa liikkuminen tarjoavat kuitenkin loistavia keinoja myöskin koronan aiheuttaman tai lisäämän stressin lievittämiseen ja purkamiseen – onneksi ulkona liikkumiseen meillä vielä on lupa vaikkakin kokoontumatta sillä vanhalla tutulla joukkueen porukalla. Etätöitä ja -opiskeluja tehdessä työasentojen optimoiminen ei välttämättä pitkin päivää onnistu kotioloissa kaikilla yhtä mallikkaasti kuin vaikkapa koulu- tai toimisto-olosuhteissa. Näyttöpäätteellä istumisen vastapainoksi olisikin hyvä ottaa päivässä tuo pieni hengähdystauko joko ulkoillen tai vaikkapa pienellä taukojumpalla. Toki esimerkiksi jumppapallolla istuminen tai oman seisomatyöpisteen rakentaminen ovat jo parempia vaihtoehtoja näyttöpäätteellä istumiselle jatkuvan tuolilla istumisen sijaan.
Treenaaminen mahdollisuuksien mukaan ulkona omin välinein kuten harjanvarrella, kahvakuulalla ja kuminauhalla, on toimiva tapa ennaltaehkäistä etätöissä kovilla olevia niskaa ja hartioita kipeytymästä. Tarvittaessa tällaiseen voidaan tehdä yhdessäkin etänä sopiva ohjelma sellaisin välinein, mitä kotoa löytyy tai vaikkapa kehonpainoa ainoastaan hyödyntäen. Luontoliikunnasta hyvänä ”etäohjattuna” vaihtoehtona voisi esiin nostaa Kalskeen omatoimikuntorastit, jotka ovat lähellä Kangasniemen keskustaa ja joilla kukin voi käydä suunnistamassa mihin aikaan päivästä tahansa. Etäkoululaisten kanssa voisivat kotijoukot ulkoliikunnallisen aktiivisuuden lisäämisessä hyödyntää esimerkiksi jalkapallon potkimista tai muilla kotona löytyvillä palloiluvälineillä pelailua – meillä koko perheen liikuntahetki saattaa sisältää jenkkifutiksen heittelyä ja lisäksi trampoliinilla hyppimistä. Liikkumisessa oikeastaan luovuus on rajana! Esimerkiksi haravointikin on loistavaa hyötyliikuntaa, kun opettelee tekemään sitä sekä vasen- että oikeakätisesti. Tällöin toinen puoli ei kuormitu toista enemmän.
Viiden minuutin taukojumppa
Pieni viiden minuutin taukojumppa toteutuu helposti seuraavien ohjeiden mukaisesti ilman mitään välineitä myöskin sisällä palaverien tai opiskelujen välissä. Mikäli haluat hieman pidemmän jumpan, voit toistaa samat kohdat kuntopiirimäisesti 3-4 kertaa ja saat varmasti jo sykettäkin kohotettua.
- Nouse ylös, seiso ryhdikkäänä ja pyöritä käsiä ensin eteenpäin 10 kertaa, sitten taaksepäin 10 kertaa ja vielä eri suuntiin 10 kertaa tai niin useasti, että tunnet lämmön alkavan lisääntyä hartioissasi.
- Laita kädet lanteille ja pyöritä lantiota 10 kertaa oikealle, sen jälkeen 10 kertaa vasemmalle ja lopuksi kirjoita lantiolla ilmaan oma nimesi - sekä etu- että sukunimi.
- Ota hartioidesi levyinen haara-asento jalkoihin ja istahda penkille ja ylös 10-15 kertaa. Kun istuudut alas, nosta samalla kädet suoraksi hartioiden tasolle. Haastavamman liikkeestä saat jättämällä penkin pois ja käymällä sen sijaan kyykyssä.
- Asetu noin puolen metrin päähän seinästä, vie kädet hartioiden tasolle kämmenet vasten seinää ja sormet kohti kattoa. Vie rintakehää kohti seinää ja punnerra käsillä itsesi aina takaisin suoraksi, toista 10-15 kertaa. Haastavamman tästä punnerrusliikkeestä saat kävelemällä kauemmas seinästä tai kokeilemalla punnertaa yksi käsi kerrallaan.
- Seiso hartioiden levyisessä haara-asennossa ryhdikkäänä kädet vartalon sivuilla. Lähde liu’uttamaan vuorotellen sormenpäitäsi housunsaumaa pitkin kohti polven sivua. Toista 10-15 kertaa puolelleen.
Tällaisella lyhyellä taukojumpalla saatiin muutamalla simppelillä liikkeellä lisättyä aktiivisuutta arkeen sekä verenkiertoa koko kehossa. Mielikin virkistyy, jonka jälkeen työ- sekä opiskeluhommat luistavat jälleen toisella tapaa.
Nyt, kun vapaa-aika on osittain ehkäpä jopa tahtomattammekin lisääntynyt töiden vähentyessä, on liikunta hyvä keino huolehtia omasta jaksamisestaan tässä muuttuneessa arjessa. Monesti kiire ja ajanpuute voivat olla syynä sille, että liikkuminen jää vähäiseksi, joten otetaan nyt kaikki irti tästä lisääntyneestä omasta sekä samassa taloudessa mahdollisesti asuvien kanssa yhteisestä vapaa-ajasta. Valmistaudutaan jo nyt siihen, että poikkeustilan jälkeen olemme hyvillä voimin palaamassa takaisin työarkeen, joka joillain aloilla voikin olla hyvinkin hektinen kaikkien rajoitusten väistyttyä.
Hyvinvointia ja liikunnan iloa kevääseesi,
toivottaen Anni Laitinen/ AL-Fitness
Kirjoittaja on kangasniemeläinen perheenäiti, joukkueurheilija sekä personal trainer -yrittäjä yrityksessä AL-Fitness. Lisäksi kirjoittaja toimii vastuuvalmentajana Kuntokeskus Liikku Mikkelissä ja puheenjohtajana kangasniemeläisessä seurassa Puulan kunto ja kamppailu ry:ssä.
Nina Reinikaisen kolumni: kun maailma pysähtyi
Kangasniemen Kunnallislehdessä 26.3. julkaistu kolumni
Kangasniemen Yrittäjät ry:n ja alla mainittujen yrittäjien/yritysten edustajien Kannanotto Kangasniemen kunnanhallitukselle
Kunnan joululahjat jaossa, nyt vuorossa ”kova paketti” kangasniemeläisiin yrityksiin
Kangasniemen kunta jakaa tällä viikolla melkoisia ”joululahjoja”: maanantaina lakkautettiin kyläkouluja ja keskiviikkona kunnanhallitus päätti irtisanoa elinkeinoasiamies Jukka Siikosen ja lakkauttaa elinkeinoasiamiehen viran. Näillä toimenpiteillä kunta luo erittäin negatiivista signaalia paikkakunnasta.
Elinkeinoasiamies Jukka Siikosen irtisanominen on ikävä pyllistys kangasniemeläisten yritysten suuntaan. Kaikki eivät ole hänen palvelujaan tarvinneet, mutta esimerkiksi monille aloittaville yrityksille elinkeinoasiamiehen neuvoilla ja tuella on ollut suuri merkitys. Myös erilaisissa tukiviidakoissa sekä sukupolvenvaihdos- ja yrityskauppa-asioissa elinkeinoasiamiehen apu on tuonut helpotusta yritysten toimintaan ja hän on välittänyt yrittäjille tietoa tarjolla olevista kursseista, tapahtumista ja koulutuksista.
Kangasniemen Yrittäjät ry:lle Siikonen on ollut tärkeä yhteistyökumppani. Hän on ollut hyvin toimiva linkki kunnan ja yrittäjäyhdistyksen välillä ja lähes ainoa, joka kunnan suunnalta on osoittanut olevansa aidosti kiinnostunut paikallisten yritysten hyvinvoinnista sekä yrittäjäyhdistyksen toiminnasta. Ansiokasta apua olemme saaneet häneltä myös yhdistyksen sihteerin tehtävien hoitamisesta. Siikosen osallistuminen tärkeiden paikallista elinkeinoelämää esittelevien tapahtumien - Kesän avauksen ja Talvimessujen - organisointiin on ollut myös kiitettävää. Mainittakoon muuten, että elinkeinoasiamies ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja olivat ainoat, jotka kunnasta näimme tämän vuoden Joulun avauksessa ja keskustan yritysten samana iltana järjestämässä aukiolotempauksessa.
PK-yrittäjien etuja valvovana ja huomattavaa osaa kangasniemeläisistä yrittäjistä edustavana järjestönä olemme erittäin pettyneitä ja tyrmistyneitä tästä yllättävästä päätöksestä lakkauttaa elinkeinoasiamiehen virka. Mihin unohtui kuntastrategiassa hehkutettu ”elinkeinotoiminnan ja työllisyyden edistäminen”? Samaisessa hengentuotteessa kirjoitetaan myös seuraavasti: ”Elinvoimaisen ja hyvinvoivan Kangasniemen ydinasioita ovat yhteistyön tekeminen kuntalaisten sekä yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa - vapaa-ajan asukkaita unohtamatta”. Niin ikään strategiassa mainostetaan ”keskustelevaa ja joustavaa päätöksentekokulttuuria”.
Millaista signaalia kunta antaa tällä ratkaisulla täällä jo toimiville yrityksille sekä heille, jotka suunnittelevat yrityksen perustamista tai siirtämistä Kangasniemelle?
Me yrittäjät tiedämme, että kunnalla on tällä hetkellä taloudellisesti vaikeaa. Kun yrityksissä eletään haastavia aikoja, alkaa kehittäminen, uusien luovienkin ratkaisujen etsiminen sekä markkinointi, jotta palvelut ja työpaikat säilyvät. Samassa tilanteessa kunta karsii, säästää ja luo vaikutelmaa, että kauniilla ja elinvoimaisella Kangasniemellä ei ole pian enää mitään annettavaa. Meille yrittäjille tämä ei käy!
Avoimia kysymyksiä kuntapäättäjille: kuinka elinkeinoasiamiehen tehtävät aiotaan hoitaa jatkossa? Saammeko me yrittäjät samat palvelut kuin aiemmin ja saammeko ne ns. yhdeltä luukulta, vai juoksutetaanko meitä tiskiltä toiselle? Miten kunta panostaa kunnan ja yrittäjäyhdistyksen yhteistyöhön? Kuka hoitaa jatkossa yrittäjien ja kunnan yhteisten tapahtumien järjestelyissä kunnan osuuden? Mitä tapahtuu kunnan aiemmin myöntämille erilaisille yritystuille? Ymmärtävätkö päättäjät, miten tärkeitä yritykset ovat Kangasniemelle? Miten kunnan on jatkossa tarkoitus hoitaa vaikeiden aikojen haasteet, mikäli ainoa tapa on irtisanoa? Eikö töitä voisi tehostaa jotenkin muuten ja aloittaa siitä, että asetetaan kovat tavoitteet, eikä eletä sen mukaan, miltä ennusteet näyttävät? Aikovatko kuntapäättäjät säästää Kangasniemen kuoliaaksi?
Vastauksia odotellen,
Kangasniemen Yrittäjät ry:n hallitus:
Nina Reinikainen, Joni Pietarinen, Jaana Laitinen, Sirpa Sappinen, Seppo Lappalainen, Petri Viiansalo, Tiina Puttonen, Arto Pellinen, Anja Arkko, Mari Jalava, Ari Viljakainen, Minna Sylgren ja Anne Puikkonen
Kannanoton allekirjoittajina myös kangasniemeläiset yrittäjät / yritysten edustajat:
Merja Salomaa ja Leena Kuokkanen, Parturi-Kampaamo Hiuskulma
Satu Sorri, Kangasniemen Kumikorjaamo
Katja Vaittinen, Kahvila Reissupannu
Hannu Hokkanen, Pelhane
Hannu Halttunen, Tmi Hannu Halttunen
Erja Pauninsalo, TiedonPortaat
Ritva Hämäläinen, Kuntohoitaja Ritva Hämäläinen
Juha Marttinen, Kangasniemen Tehohuolto
Mika Tiihonen, Mikt Oy
Eleonoora Karlsson-Seppänen ja Mikko Seppänen, K-Market Puulantori
Jukka Tanttu, Puustoori
Jukka Suuronen, Virepuu Oy
Antti Siitari, Luvelahden tila
Topi Tulla, Tiiholan TOKA
Sami Tiihonen, STT-Rakennus
Susanne Rämänen, Kotikutri
Annukka Rainio, Eläiniloa
Leena Sippo, Puula Hirsitalo Oy
Jukka Klemola, Teerikangas
Urpo Neuvonen, eläköitynyt yrittäjä
Katja Hepo-oja, Keramiikkakellari
Pentti Kettunen, Tehomet
Merja Alisalo, Beckerintien Hammas
Pentti Pylvänäinen, PP-Electro
Jatta Kankkunen ja Anne Ylönen, Kaks Kampaa
Virve Ahtola, Kukka Elisa
Jouni Marttinen, Maansiirto Marttinen
Hannu Hokkanen ja Esa Hokkanen, Veljekset Hokkanen
Anne-Mari Syrjäläinen, tuleva yrittäjä
Jukka Seppänen, Kiinteistöpalvelu James
Anni Laitinen, AL-Fitness
Lahikaisen perhe, Metsä Lahikainen
Leena Nykänen, Parturi-Kampaamo Leena
Jari Hotti, Motti-Hotti
Arto Marttinen, Arton Autofiksaus
Ari Kuitunen, Hewarik
Janet Tervashonka, Lemmikkihoitola Janeter
Merja Ravolainen ja Sanna Manninen, Puotimimmit
Teemu ja Maria Rahikainen, Kangasniemen Öljyhuolto
Ilkka Lehto, Puula-Sport
Mervi Laitinen, Kirjanpito- ja Tieisännöintipalvelu Mervi Laitinen
Marketta Lehto, Kotikuntoutus Marketta
Tapani Pietarinen, Kangasniemen Ykköskone
Mikko Häkkinen, Maa-Mikko
Sami Bergström, Samin Taksi
Anna Tulla, Hierojanna
Anne Partti, MTY Lahikainen
Arja Ikonen, Puulan Kone
Rauno Ikonen, Ilmo Ylönen Oy
Juha Ikonen, Kuljetus R. Ikonen
Iiro Janhonen, IVJ-Rakennus
Pasi Honkamaa, Tmi Pasi Honkamaa
Janne Huttunen, Kangasniemen Fysica
Katriina Leppä, Hyväniemen tila / LeppäLomat
Taina Pietarinen, Tmi Puappalanmäen JaPa
Esa Mäkinen, Kesäravintola Puulaaki
Vesa Reinikainen, LVI-asennus ja huolto
Kannanotto on toimitettu kunnanjohtaja Risto Nylundille 23.12.2019.
Joulun avauksen tervehdys 2019
Kangasniemen Yrittäjät ry:n puheenjohtajan, Nina Reinikaisen puhe
Kangasniemen Joulun avauksessa 29.11.2019
Ihan pian on taas joulu ja vuosi lopuillaan. Nyt on vielä muutama viikko kiirettä, huisketta ja jouluvalmistelujen tekemistä. Useimmissa kaupoissa ja monissa yrityksissä on yksi tärkeimmistä vuoden sesongeista täydessä vauhdissa.
Vuoden loppu on hyvä hetki katsoa taaksepäin ja myöskin ehdottomasti eteenpäin. Näin yrittäjäyhdistyksen silmin tämä kuluva vuosi on ollut kangasniemeläisessä yrityskentässä positiivinen. Uusia yrityksiä on syntynyt eri aloille, vanhoille toimiville yrityksille on löytynyt jatkajia ja isoja, toiminnan kehittämiseen ja laajenemiseen tähtääviä yrityskauppoja on tehty. Avoimia työpaikkoja on ollut koko ajan tarjolla, tälläkin hetkellä lukuisia. Yritykset ovat luoneet elinvoimaa ja hyvinvointia kagasniemen kunnalle ja kuntalaisille.
Samaan aikaan kuitenkin julkista keskustelua kunnan tilanteesta hallitsee aika negatiivinen yleissävy. Taloudelliset realiteetit ovat tosiasia, joita ei tietenkään pidä kieltää, eivätkä isojen talousongelmien ratkaisut ole edes suoraan kunnan omissa käsissä. Yrittäjien kanssa keskustellessa on noussut esiin huoli siitä, että soisi silti enemmän esiin nostettavan asioita, jotka ovat täällä meillä erinomaisesti. Kangasniemen, kuten koko Itä-Suomen väki vähenee sekä ikääntyy ja lapsia syntyy vuosi vuodelta vähemmän. Jokainen tänne sijoittuva yritys ja tänne muuttava lapsiperhe onkin siis kullanarvoinen ja kilpailemme heistä muiden kuntien kanssa. Kangasniemestä tulisikin välittyä ulospäin positiivinen kuva. Meillä on hyvä sijainti keskellä kaunista luontoa, avoimia työpaikkoja, asuntoja tarjolla, erilaisia kouluvaihtoehtoja, monipuoliset harrastusmahdollisuudet ja toimivat palvelut kaikenikäisille. Ne ovat asioita, joista meidän kannattaa pitää kiinni ja tuoda esille kunnan markkinoinnissa.
Haasteellisessa taloustilanteessa tai muissa ongelmissa painiessaan yritys karsii toki ylimääräisiä kuluja, mutta sillä ei ole varaa käpertyä itseensä ja keskittyä pelkkään selviytymiseen ja säästämiseen, vaan sen on käärittävä hihat ja ruvettava etsimään uusia keinoja kehittää tuotteitaan, markkinointiaan ja laajentaa asiakaskuntaansa. Jos yritys ei toimi näin, se lakkaa pian olemasta. Kuntakin on kuin yritys - pelkkä selviytyminen ei riitä nykypäivänä, vaan kunnankin on kehityttävä, vaikutettava houkuttelevalta ja elinvoimaiselta paikalta, jossa palvelut pelaavat ja ihmisen tai yrityksen on hyvä olla. Jos harkitsisin muuttoa tai yrityksen perustamista jollekin paikkakunnalle, nuo ovat ainakin asioita, joihin kiinnittäisin huomiota. Kun samat ongelmat ovat lähes kaikilla kunnilla, niin olisiko kangasniemen aika nousta esiin paikkana, jossa asioihin tartutaan ja ryhdytään ennakkoluulottomasti keksimään uusia ratkaisuja ongelmiin. Me voisimme olla se kunta, jossa kuljetaan vastavirtaan, jossa pidetään kiinni palveluista ja kerrotaan positiivisesti niistä mahdollisuuksista, joita täällä on tarjolla.
Tässä näenkin yhteisen tulevaisuuden haasteen kunnalle ja meille yrittäjille. On yritysten etu löytää riittävästi työvoimaa ja kasvaa ja kehittää toimintaansa ja kunnan etu saada uusia asukkaita ja kenties yrityksiäkin. Olisi yhteisvoimin mietittävä keinoja, jolla saamme negatiivisen pohjavireen käännettyä positiiviseksi. Ettei nähtäisi pelkkiä uhkakuvia, vaan huomattaisiin myös mahdollisuudet ja napattaisiin niistä kiinni. Menestyminen ei tule ilmaiseksi – se vaatii aina työtä ja ponnisteluja, mutta jos saadaan aikaan pienikin positiivinen kierre, niin sillä voi olla suuri merkitys. Menestys poikii lisää menestystä ja hyvä luo lisää hyvää ympärilleen ihmisten arkeen ja palveluihin.
Siinä hieman mietteitä tulevaisuudesta, mutta nyt keskitytään joulun aikaan. On ihana saada valoa tämän pimeimmän vuodenajan keskelle. Nautitaan kynttilöiden lämpimästä tuikkeesta, joulun tunnelmasta tuoksuineen ja makuineen. Nautitaan myös tästä tapahtumasta ja keskustan yritysten joulunavaustempauksista. Mukavaa joulun odotusta kaikille!
Nina Reinikainen, puheenjohtaja, Kangasniemen Yrittäjät ry
Barometreista paikallistasolle
Nina Reinikaisen kolumni, Kangasniemen Kunnallislehti 19.10.2019
Haaveissa lapsuuden kesä
Meillä kaikilla on varmaan mielikuvia lapsuuden kesistä. Silloin paistoi aina aurinko, jäätelö suli kuumuudessa, mansikat maistuivat makeilta, paarmat purivat helteisellä heinäpellolla ja uimassa jaksoi polskia tuntikaupalla. Muistot viime kesistä ovat aika paljon karumpia, mutta olisikohan nyt kylmän ja runsaslumisen talven jälkeen viimeinkin vuorossa Oikea Kesä!
Sitä toivovat varmasti kaikki maanviljelijät, koululaiset, kesälomailijat ja tietenkin ne lukuisat yrittäjät, joille Suomen lyhyt kesä on yrityksen toiminnan ja talouden kannalta ratkaisevan tärkeä ajanjakso. Viime viikkoina on ollut kiva havaita, kuinka Kangasniemen keskusta on heräillyt eloon heti, kun pitkä talvi lopulta hellitti otettaan. Kaupoissa käy kuhina, mökeilleen saapuneet vapaa-ajanasukkaat ovat käyneet ilmoittautumassa ja paikkakuntalaisia näkee ympäriinsä pyöräilemässä ja kävelemässä kevätauringosta nauttien.
Muutama viikko sitten yrittäjäyhdistyksemme oli ensimmäistä kertaa mukana Kevätmessuilla Helsingissä yhteisosastolla kunnan ja muutaman yrityksen kanssa. Olimme paikalla esittelemässä vapaa-ajanasukasprojektiamme ja mökkitohtorikin päivysti. Olipa mukava tavata kymmeniä mökin omistajia, jotka tulivat varta vasten poikkeamaan mökkikuntansa osastolla, hakivat tuoreet esitteet ja kyselivät kuulumisia. Yhdistyksen tarjoamalle mökkikartoituspalvelulle oli myös kysyntää, eli halukkuutta panostaa mökin kuntoon ja viihtyvyyteen tuntuu löytyvän. Ja uskon, että useimmissa tapauksissa tarvittavat palvelut ja tuotteet hankitaan paikallisista, osaavista ja ammattitaitoisista yrityksistä, mikä on tietysti projektimme tavoite. Messuosastolla poikkesi myös lukuisia uusia Kangasniemestä kiinnostuneita, joille mökin tai tontin hankinta on juuri nyt ajankohtaista. Toivottavasti heistä mahdollisimman moni löytää oman ”mansikkapaikkansa” täältä kauniista kunnastamme!
Viime lauantaina järjestettiin torilla Kesän avaustapahtuma, jossa yritykset ja yhdistykset esittelivät toimintaansa ja palveluitaan sekä myivät tuotteitaan. Kesän avaus oli tuttuun tapaan leppoisa koko perheen tapahtuma, jossa oli myös hyväntuulista ohjelmaa, kuten hellehattukisa. Tapahtuma veti torille runsaasti ihmisiä nauttimaan lämpimän kesäisestä päivästä.
Tiedän, että monille meille yrittäjille kesäloma on vain kaukainen haave – kesällä painetaan pitkää päivää ja otetaan siitä kaikki irti. Toivotankin teille tuloksekasta ja työntäyteistä kesää, mutta yritetään edes jossain kohtaa pikkuisen irrottautua ja huilata. Kaikille kesälomaa viettäville toivon oikein leppoisia lomapäiviä. Nautitaan Kangasniemen kesästä, käytetään paikallisia tuotteita ja huolehditaan omalta osaltamme palvelujen säilymisestä.
Aurinkoista ja lämmintä kesää kaikille!
Nina Reinikainen
(julkaistu 14.5.2018)
Uuden vuoden lupaukset
Aivan aluksi haluan toivottaa omasta ja Kangasniemen Yrittäjien puolesta kaikille oikein hyvää ja onnellista Uutta Vuotta!
Koska uuden vuoden kunniaksi on tapana tehdä hyviä päätöksiä ja lupauksia, niin yrittäjäyhdistyksemmekin kantaa kortensa kekoon: me lupaamme jatkaa virkeää toimintaamme kangasniemeläisten yritysten, kunnan, kuntalaisten ja vapaa-ajanasukkaiden hyväksi!
Vuosi käynnistyy hienosti, kun saamme arvovaltaisen vieraan, Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen luoksemme ensi viikolla kokonaiseksi päiväksi. Avoimeen iltatilaisuuteen toivomme runsaslukuista yleisöä. Pentikäisellä on varmasti painavaa sanottavaa ja mielenkiintoista kerrottavaa kaikille yrittäjille ja elinkeinoelämästä kiinnostuneille.
Maaliskuussa järjestämme ensimmäiset Talvimessut, huhtikuussa osallistumme Kevätmessuille Helsingissä ja toukokuussa on oman Kesän avauksen aika. Näiden isompien tempausten lisäksi yhdistys näkyy Hyvän mielen jääkiekkoturnauksessa, jatkamme jäsenten käyttöön tulevan Lupin kunnostusta ja kunnan ja yrittäjien yhteisessä Ideasingossa sekä muissa yhteistyöelimissä tuomme esille yrittäjien näkökulmaa tärkeisiin elinkeinoelämän hankkeisiin ja kuntastrategiaankin. Syksy tuo sitten tullessaan omat tapahtumansa. Vapaa-ajanasukashankkeemme jatkuu läpi vuoden, ja siitä hyötyvät kaikki osapuolet. Voin luvata, että tähän yhdistykseen kannattaa yrittäjän kuulua!
Yrittäjäyhdistys toimii aktiivisesti ja on ollut mukava havaita, että sen on noteerannut moni yrittäjiin kuulumatonkin taho.
Minulle tulee paljon hienoja ehdotuksia ja toiveita, mitä yhdistyksemme voisi tehdä. Ihan kaikki asiat eivät kuulu toimialaamme ja täytyy muistaa, että meidän pieni aktiivijoukkomme hoitaa näitä tehtäviä vapaa-ajalla, oman yritystoiminnan ohessa. Ihan kaikkeen emme siis mekään ehdi ja pysty. Silti minusta on valtavan hienoa huomata, että Kangasniemellä on herätty ymmärtämään, että asioihin voi vaikuttaa. Ehkä esimerkkimme on osoittanut sen, että kun pelkän puheen ja jupinan sijasta kääritään hihat ja ruvetaan hommiin, niin jotain positiivista voi syntyä.
Saisimmeko porukalla herätettyä kunnon Kangasniemi -hengen?
Aitoa ylpeyttä hienosta kunnastamme, joka on oikeastaan keskellä kaikkea: maantieteellisesti, hyvien kulkuyhteyksien päässä, upean järviluonnon ympäröimä ja kaupunkien läheisyydessä. Meillä on hyvä yrittää, asua ja elää. Palvelut toimivat ja niistä pidetään kiinni, meillä on avoimia työpaikkoja ja muuttovirratkin ovat positiivisia. Siis ihan lukuisa määrä syitä kertoa rinta rottingilla, että olen Kangasniemeltä! Haastankin jokaisen yrittäjän, tavallisen kuntalaisen ja vapaa-ajanasukkaan antamaan uuden vuoden lupauksen: kerro ainakin yhdelle uudelle henkilölle Kangasniemestä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista, houkuttele käymään ja tutustumaan paikkakuntaan. Ehkä yhteisvoimin saamme tänne lisää uusia vakituisia tai vapaa-ajanasukkaita sekä yrityksiä. Kuntamme pysyy vireänä ja elinvoimaisena – se voisikin olla vuoden markkinointiteko!
Olisiko tämän vuoden lupaus ja tunnuslause:
Yritetään ees – kaikki yhdessä!
Nina Reinikainen
Puheenjohtaja
Kangasniemen Yrittäjät ry
(Julkaistu 4.1.2018)
Nina Reinikaisen puheenvuoron runko
kunnallisjohdon ja Yrittäjien seminaarissa
Seminaari järjestettiin Savonlinnassa 11.10.2017 Etelä-Savon Yrittäjien vuosikokouksen yhteydessä. Lue puheen runko tästä!
Torilla tavataan - vai tavataanko?
Julkaistu Kangasniemen Kunnallislehdessä 14.9.2017
Vielä on kirjoitettava muutama sana menneestä kesästä torikaupan kannalta. Epävakainen sää teki kesästä torimyynnin kannalta vähintään haastavan - myytävät marjat ja vihannekset kypsyivät myöhässä ja kylmät ja sateiset päivät karkottivat asiakkaita. Muitakin haasteita Kangasniemen torilla toimimisessa kuitenkin on.
Meillä on tilava ja hieno tori, upeissa rantamaisemissa. Tori ei kuitenkaan ole kunnon kauppapaikka, jos siellä ei ole myyjiä ja asiakkaita kohtaamassa toisiaan muulloinkin kuin sinänsä tärkeissä ja hienoissa tapahtumissa. Meidän torikahvilassa moni asiakas kaipaili paikalle lisää myyjiä, ainakin jäätelökioskia ja tuoretta kalaa kyseltiin usein, samoin joitakin palveluita, esim. soutuveneen vuokrausmahdollisuutta.
Itseäni kieltämättä mietityttää, että onko myyntikojun pitäminen vaikka parkkipaikalla oikeasti parempi vaihtoehto kuin perinteikäs tori. Kysyntä ja tarjonta ovat toisiaan ruokkivia tekijöitä: mitä enemmän myyjiä samassa paikassa, sitä houkuttelevampi ja kiinnostavampi tunnelma ja enemmän asiakkaita kaikille! Tietysti oma vastuunsa torin elinvoimaisuudesta on myös asiakkailla. Kaupan valikoimista on nykyään helppo napata kaikki kerralla kesäkukista vihanneksiin, mutta entäpä jos edes kerran kesässä hakisikin ne potut ja mansikat torimyyjältä, tutkailisi muutakin tarjontaa ja istahtaisi hetkeksi vaihtamaan kuulumisia tuttujen kanssa. Torikulttuuri on suomalaista kaupankäynnin perinnettä parhaimmillaan – pidetään yhdessä huoli sen jatkuvuudesta!
Kangasniemen kunnalta oli hieno idea siirtää matkailuinfo torille. Voisiko neuvonnan yhteyteen kehittää ja lisätä välitettäviä tai myytäviä palveluita ja tuotteita, jotta info palvelisi matkailijoita ja paikkakuntalaisiakin vielä monipuolisemmin. Lainattavat polkupyörät ovat hauska juttu – miten olisi se soutuvene?
Kuulun kunnan perustamaan torin kehittämisryhmään muutaman muun yrittäjän ja kunnan edustajien ohella. Edellisestä kokoontumisesta on aikaa vierähtänyt – olisikohan aika kutsua porukka koolle? Tuntuu, että torin kehittämiseen liittyvät asiat ovat nyt aivan unohtuneet. Itse kaipaisin ainakin johdonmukaisuutta torisopimuksiin – tarvitaan selkeät pelisäännöt kaikille torilla toimijoille ja tapahtumajärjestäjille. Myöskin jo olemassa olevia torin ja sen ympäristön kehittämisideoita pitäisi polkaista käyntiin.
Kangasniemen yrittäjäyhdistyksessä olemme omalta osaltamme päättäneet virkistää torin toimintaa. Ensimmäinen torikojumme valmistui ja saimme sen osalta sekä risuja että ruusuja. Se ei tietenkään miellyttänyt kaikkien silmää, mutta toisaalta saimme paljon kiitoksia siitä, että nyt on olemassa helppo, valmis myyntipaikka, joka on edullisesti kaikkien vuokrattavissa. Kojuja on mahdollisuus lisätä ja muutakin uutta on meillä torin suhteen mielessä. Ehkäpä herättelemme sitä henkiin joulun aikaan... Sloganimme mukaan: Yritetään ees!
Nina Reinikainen
Pienyrittäjän puhetta Kesästä ja säästä
» Kangasniemen Kunnallislehdessä 23.7.2017 julkaistu Nina Reinikaisen kolumni
Nina Reinikaisen kolumni Kangasniemen Kunnallislehdessä
Uutta ilmassa - kevättä rinnassa!
Kevät on tänä vuonna tullut vähintään keikkuen, mutta kyllä se suloinen suvi ihan pian koittaa – luotetaan siihen!
Kesä on Pohjolan kansalle kiihkeä vuodenaika, joka tuntuu aina olevan täynnä uusia mahdollisuuksia, kokemuksia ja elämyksiä. Kangasniemenkin kesä pursuaa toimintaa, johon oman lisämausteensa tuovat vielä juhlavuosiin liittyvät tapahtumat!
Monenlaisen uuden edessä on myös kunta. Uusi kunnanvaltuusto aloittelee toimintaansa ja mukana on paljon tuoreita kasvoja. Paljon puhutun sote -uudistuksen myötä vanhatkin tekijät kohtaavat uusia haasteita kunnan tehtäväkentän painotusten muuttuessa. Kunnan elinvoimaisuudesta huolehtiminen on jatkossa ensiarvoisen tärkeää ja siinä yrityksillä on merkittävä rooli. Yrittäjyys turvaa lähipalvelut!
Kangasniemen on oltava houkutteleva vaihtoehto uusille yrityksille ja niiden myötä työpaikoille, jotka puolestaan tuovat meille lisää asukkaita. Kunnan olisikin toiminnassaan huomioitava yrittäjämyönteisesti ratkaisunsa mm. hankintojen, palvelurakenteen, kaavoituksen ja koulutuksen suhteen.
Kuntamarkkinointi nousee tulevaisuudessa yhä tärkeämpään rooliin.
Kangasniemellä on monia hienoja ominaisuuksia, joita kannattaa kehuskella. Sijaintimme on mainio, meillä on toimivat palvelut, monen alan yrityksiä ja osaavaa työvoimaa, vaihtoehtoja asumiseen ja kaikki tämä upean luonnon ympäröimänä!
Kunta ja yritykset voisivat varmasti aiempaa enemmän mietiskellä yhdessä keinoja kertoa tästä kaikesta maailman turuilla ja toreilla. Ehkäpä yhä useampi yritys voisi osallistua esimerkiksi tärkeimmille messuille yhdessä kunnan kanssa markkinoimaan sekä omia tuotteitaan ja palveluitaan että Kangasniemeä. Yhdessä olemme enemmän!
Myös jokaisella meillä on yksityisenä kuluttajana mahdollisuus huolehtia Kangasniemen elinvoimaisuudesta. Suosimalla hankinnoissamme paikallisia yrityksiä takaamme lähipalvelujen saannin jatkossakin. Erityisesti kesäaikaan tarvitaanmonenmoista. Kaikki rakentamiseen,remontointiin ja pihan ja puutarhan kuopsutteluun tarvittava löytyy paikkakunnalta – sekä tarvikkeet että palvelut.
Kesäistä piristystä voi hankkia kodin tai mökin sisustukseen ja itselleen voi suoda hetken vaikka kauneushoitolassa, kampaajalla tai hierojalla.
Tai ehkäpä kesään kuuluisi jokin yrityksen tarjoama uusi elämys: melontaretki vuokrakanootilla, risteily Puulalla tai golfin saloihin perehtyminen.
Uusien perunoiden hakeminen torikauppiaalta, helteessä valuva jäätelötötterö, vaihteeksi ulkona syöminen ja torikahvit ovat monelle itsestäänselvyyksiä! Tässä vain muutamia esimerkkejä, paljon muutakin löytyy. Ei lähdetä merta edemmäs kalaan – pysytään Puulan rannoilla!
Nina Reinikainen
Puheenjohtaja
Kangasniemen Yrittäjät ry
Nina Reinikaisen kolumni "Kevään merkkejä"
Lue Kangasniemen Kunnallislehdessä julkaistu kolumni täältä!
Nina Reinikaisen kolumni Kangasniemen Kunnallislehdessä
Lue Yrittäjäyhdistyksen puheenjohtajan tuoreita mietteitä täältä!
Juhlien vuosi 2017 - Suunta ylöspäin
Kirjoittelen ensimmäistä kertaa tälle palstalle ja mietin kovasti, mitä haluaisin sanoa. Olen juuri aloittelemassa urakkaani Kangasniemen Yrittäjien puheenjohtajana. Se on pesti, jonka otan nöyränä vastaan ja pyrin hoitamaan mahdollisimman hyvin. Yrittäjänä olen vielä kovin tuore, vasta seitsemäs vuosi tätä taivalta menossa. Liike-elämä on kuitenkin tullut työntekijänä tutuksi monelta kantilta: hampurilaisten väsäämistä grillikioskissa, huoltoaseman kassaa, siivoamista, matkojen myyntiä matkatoimistossa ja pitkä pätkä vientikauppaa isossa pörssiyhtiössä. Ja paljon muuta. Monia aloja, erilaisia ja eri kokoisia yrityksiä, lukuisia toimintakulttuureja ja monen sorttisia työyhteisöjä. Koen, että niistäkin paristakymmenestä vuodesta on jäänyt aika paljon takataskuun sellaista, mitä olen nyttemmin pystynyt yrittäjänä hyödyntämään.
Oman yrittäjäuran alkaessa Suomi ja suunnilleen koko maailmantalous aloitteli alamäkeään, jolle ei ole tuntunut loppua tulevan. Taantuma on näkynyt toki myös Kangasniemellä. Omassa yrityksessä aamukahville tupsahtaa usein liuta yrittäjiä, kukin oman päivärytminsä mukaan. Aamuhommien niin salliessa, istahdan itsekin mielelläni seuraksi vaihtamaan kuulumisia. Kaikkia lama ei tietenkään ole puraissut, mutta haasteita on viime vuosina monilla yrityksillä piisannut; on pitänyt etsiä uusia asiakkaita ja markkinoita, sopeuttaa toimintaa, karsia kuluja ja vetää omaa vyötä kireämmälle. Yksi asia on kuitenkin noussut aina esille – hyvistä työntekijöistä on haluttu pitää huolta ja kiinni keinolla millä hyvänsä! Luovuutta on vaadittu, mutta luovutettu ei. Minusta se on ollut selvä positiivinen merkki kangasniemeläisissä yrityksissä – on koko ajan säilytetty usko siihen, että kohta tästä taas noustaan.
Isot talouden mittarit ovat lopulta värahtäneet positiivisempaan suuntaan ja viime aikoina on ”aamukahvibarometrin” sävykin muuttunutkin selvästi iloisemmaksi. Moni yrittäjä on kertonut, että tilauskirjoihin on alkanut tippua täytettä, rakennusprojekteja on virinnyt, alihankintapuolella on eloa, vuokramökeille on taas enemmän kysyntää jne. Liekö merkki uusista kiireistä, kun kahvitkin hörpätään viisi minuuttia vikkelämmin!
Näissä tunnelmissa on hyvä aloitella uutta vuotta kaikkine juhlineen. Ja syytä juhlaan meillä onkin! Itsenäisen isänmaamme 100 vuotta ja Kangasniemen 150 vuotta näkyvät lukuisina tapahtumina myös paikkakunnan kalenterissa. Tarjonnasta löytyy varmasti jokaiselle jotakin ja aika monia tapahtumia ovat myös yritykset tavalla tai toisella toteuttamassa. Nyt vedetään muutamaksi viikoksi villasukat (tai kahdetkin, kuten minä) jalkaan, hytistään tai nautitaan pakkasista ja käännetään katseet kohti kevättä. Sehän on jo ihan ovella ja monella alalla vuoden vilkkain sesonki lähestyy huimaa vauhtia. Ollaan valmiita siihen!
Oikein onnekasta ja hyvää alkanutta vuotta!
Nina Reinikainen
PS. Otan mielelläni vastaan toiveita yhdistyksen toiminnasta. Saa soittaa, pistää viestiä tai käydä kurkkaamassa kahvilassa. Sieltähän minut yleensä tiskin takaa löytää.
Kangasniemen Yrittäjien puheenjohtajan Matti Tullan kirjoitus Etelä-Savon Yrittäjien uutiskirjeessä, joulukuu 2016
Hankintalain muutos hyväksyttiin juuri eduskunnassa. Se tuo pienille ja keskisuurille yrityksille lisää mahdollisuuksia saada töitä julkisen sektorin puolelta, koska urakoita ja hankintoja on kilpailutettava riittävän pieninä, jotta muutkin kuin suurimmat yritykset pystyvät tekemään tarjouksia. Myös kuntien omistamien yhtiöiden mahdollisuutta kilpailla yksityisten yritysten kanssa rajoitettiin. Yrittäjäjärjestö oli voimakkaasti ajamassa hankintalain muutosta. Yksi syy olla jäsen.
Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kynnyksellä sekä itsenäisyyspäivän jälkimainingeissa ajatukset pyörivät aiempien sukupolvien naisten ja miesten parissa. Heidän, jotka saattoivat maamme itsenäisyyden mahdolliseksi. Heidän, jotka suunnattomin ponnistuksin säilyttivät itsenäisyyden seuranneissa sodissa. Hyvä meidän on nyt täällä yrittää ja napista pienistä taantuma-ajoistakin, kun pohjatyö on kunnolla tehty. Iso kiitos edellisille sukupolville!
Näin joulun alla voinee nostaa esiin käytöstavat. ”Hyvät tavat kaunistavat” pätee niin valtioiden välisissä kuin ihmistenkin välisissä suhteissa. Vaikka sanotaan, että pessimisti ei pety, vie asioista vain huonot puolet näkevä suhtautuminen paljon voimavarojamme hukkaan. Positiivinen asennoituminen vaikuttaa niin omaan mielialaan ja terveyteen kuin myös kanssaihmisten olotilaan. Yritysmaailmassa ja taloudessa on pientä piristymistä havaittavissa. Asenne ratkaisee onko lasi puolityhjä vai puolitäysi.
Joulu ja vuodenvaihde ovat huolenpidon, anteeksiannon ja rakkauden aikaa. Kulunutta vuotta peilataan taaksepäin ja suunnitellaan tulevaa. Sote-asioiden muutosten myötä suuria muutoksia on tulossa kuntien ja maakunnan tehtävien järjestämisessä. Pidetään yrittäjäjärjestön ja kuntien sekä maakunnan välit edelleen kunnossa, jotta pystymme rakentamaan maakunnalle sekä samalla itsellemme hyvän tulevaisuuden.
Turvallista joulua ja menestystä vuodelle 2017!
Matti Tulla
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mikko Hokkasen puhe Joulun avauksessa 26.11.2016
Hyvä joulun avajaisyleisö,
Tervetuloa myös Kangasniemen kunnan puolesta joulun avaukseen tänne hienon joulukuusimetsän keskelle. Ensinnäkin haluan onnitella yrittäjäyhdistystä erinomaisen idean keksimisestä ja samalla kiittää kaikkia, jotka ovat olleet mukana joulukuusimetsän toteuttamisessa. Tällaiset uudet ja raikkaat ideat ovat erittäin tervetulleita rikastamaan keskustamme yleisilmettä. Positiivista tässä on vielä sekin, että kunnan uudet jouluvalot ehtivät valaisemaan kylänraittia jo tänä jouluna, vaikka hankinta oli aiemmin päätetty toteuttaa vasta vuoden päästä.
Joulu, tuo jalo valon juhla on jo ovella tai ainakin kotipolun alkupäässä, sillä vajaan kuukauden kuluttua perheen pienimmät jännittävät, mitä se pukki mahtaa tuoda, onko tullut oltua tarpeeksi kiltti. Vihje jo tässä vaiheessa, vielä ehtii kiltteydellään kiriä, se saatetaan jouluaattoiltana palkita. Mukavaa huomata, että ihmisiä on lähtenyt liikkeelle tänne valon juhlaan, kun valot on sytytetty luomaan joulun tunnelmaa.
Joulun aika on mitä parhain hetki hiljentymiseen kaiken kiireen ja hulinan keskellä ja ennen kaikkea sen jälkeen. Kaikille joulu ei kuitenkaan ole riemun ja ilon juhla. Joukossamme on paljon ihmisiä, jotka viettävät joulun kuten muutkin päivät yksin, on siis ihmisen ikävä toisen luo. Haastankin teidät kaikki tulevana jouluna muistamaan läheisiänne, vierailulla, soittamalla, kortilla tai miksei vaikka Whatsapp- viestillä sille lähimmäiselle, joka kaipaa sitä. Vaikka maailma välillä julmia kasvojaan näyttääkin, yhteiselle ajalle on tai olisi aina sijaa.
Joulu on myös kaupan juhla. Monella on mielessä lahjalista toiveina tai hankintana. Kangasniemellä palvelutarjontaa löytyy ja se kannattaa hyödyntää. Vinkkejä saa esimerkiksi tämän viikon kunnallislehdessä olevasta yrittäjien tiedotusliitteestä. Valmistautuessani tähän puheenvuoroon, katselin mitä kaikkea Kangasniemellä on tarjolla näin joulun alla. Tulos on positiivisesti yllättävä; tapahtumia on tarjolla runsaasti, on joulutoria ja joulumyyjäisiä, joulunäyttelyitä ja -konsertteja, kauneimpia joululauluja ja pikkujouluiltamia. Jos siis aika meinaa käydä pitkäksi joulua odotellessa, niin mukaan vaan, jokaiselle löytyy jotakin.
Nämä ajat ovat kiireistä aikaa myös kunnan päätöksenteossa. Tulevan vuoden talousarvio on valmistumassa lopulliseen muotoonsa ja veroprosentit on jo päätetty. Vaikka tuloveroprosenttia jouduttiin pakon edessä hieman nostamaan, tarjoaa talousarvio edelleen nykyisenkaltaisen palvelutarjonnan ylläpitämisen meille kaikille vakituisille ja satunnaisille kangasniemeläisille. Saamme olla aidosti iloisia siitä, että Kangasniemellä näyttää edelleen olevan vetovoimaa. Kangasniemi on Etelä-Savon kunnista eniten kokonaisnettomuuttona asukkaita saanut kunta tämän vuoden aikana. Toivonkin teidän kaikkien kertovan muualla asuville tuttaville ainakin yhden hyvän asian kotikunnastamme. Me jokainen olemme hyvän tiedon lähettiläitä, kun liikumme maailmalla. Täällä on hyvä olla meidän kaikkien ja mukaan mahtuu muitakin.
Hyvät ystävät, haluan toivottaa kaikille omasta ja Kangasniemen kunnan puolesta mitä parhainta joulunodotusaikaa ja rutkasti joulumieltä. Välitetään toisistamme ja annetaan sen näkyä. Tehdään toisillemme lämmin ja iloinen joulu.
Mikko Hokkanen
Kiitoksen aikaan!
Kangasniemen Yrittäjät ry:n puheenjohtajan ominaisuudessa kirjoitan tähän Tiedotuslehteemme noin kymmenettä ja samalla viimeistä puheenjohtajan palstaa. Kuusi vuotta olen saanut seurata ja vaikuttaa tätäkin kautta syntymäpaikkakuntani elämään. Kiitos kaikille lukijoille, yrittäjille, yhteistyökumppaneille sekä muille matkassa eläneille näistä vuosista! Murros luo mahdollisuuksia uusien asioiden tulla. Onnea matkaan uudelle puheenjohtajalle Ninalle!
Suomen 100-vuotisjuhlavuoden sekä itsenäisyyspäivän kynnyksellä ajatukset pyörivät aiempien sukupolvien naisten ja miesten parissa. Heidän, jotka saattoivat maamme itsenäisyyden mahdolliseksi. Heidän, jotka suunnattomin ponnistuksin säilyttivät itsenäisyyden seuranneissa sodissa. Hyvä meidän on nyt täällä yrittää ja napista pienistä taantuma-ajoistakin, kun pohjatyö on kunnolla tehty. Iso kiitos edellisille sukupolville!
Näin joulun alla voinee nostaa esiin käytöstavat. ”Hyvät tavat kaunistavat” pätee niin valtioiden välisissä kuin ihmistenkin välisissä suhteissa. Vaikka sanotaan, että pessimisti ei pety, vie asioista vain huonot puolet näkevä suhtautuminen paljon voimavarojamme hukkaan. Positiivinen asennoituminen vaikuttaa niin omaan mielialaan ja terveyteen kuin myös kanssaihmisten olotilaan. Yritysmaailmassa ja taloudessa on pientä piristymistä havaittavissa. Asenne ratkaisee onko lasi puolityhjä vai puolitäysi.
Joulu ja vuodenvaihde ovat huolenpidon, anteeksiannon ja rakkauden aikaa. Kulunutta vuotta peilataan taaksepäin ja suunnitellaan tulevaa. Otetaan historiasta opiksi ja rakennetaan Kangasniemelle hyvä tulevaisuus. Uusi koulu otetaan vuodenvaihteessa käyttöön ja parakit jäävät historiaan. Sote-asiat muuttavat kunnan hallintoa perusteellisesti. Muutoksia on siis tulossa. Toivotaan, että kunnan ja yrittäjäyhdistyksen välit säilyvät hyvinä ja viesti kulkee jatkossakin, kun ison osan kunnan palveluista ostaakin lähes maakunnan kokoinen organisaatio entisen tutun kunnan sijaan.
Sekä uudet että kokeneemmatkin paikkakunnan yrittäjät olemme valmiina palvelemaan teitä hyvät vakituiset ja satunnaiset asukkaat. Käytetään paikkakunnan palveluita, jotta niitä olisi. Kaikkien meidän puolesta toivotan turvallista joulua ja menestystä vuodelle 2017!
Matti Tulla
puheenjohtaja
Kangasniemen Yrittäjät ry
varapuheenjohtaja
Etelä-Savon Yrittäjät ry
Olet tärkeä!
Olet tärkeä yhteiskunnalle. Olet työllistäjä, veronmaksaja, alv-maksujen kerääjä, hyväntekijä, kunnon kansalainen. Kun menestyt, saat renikoita rinnuksiin. Kissa kiitoksella elää! Kun jäät eläkkeelle, joku muu voi työllistää entiset työntekijäsi. Kun menet konkurssiin, joku muu voi paikata jättämäsi tyhjiön valtion pohjattomassa kukkarossa. Et ollutkaan korvaamaton.
Olet tärkeä yrityksellesi ja työntekijöillesi. Sano työntekijöillesi, että he ovat tärkeitä sinulle. Juokaa ämpärillinen viinaa ja kehukaa kilpaa toisianne, että olette tärkeitä. Työntekijöiden kehut ovat aidompia kuin renikat. Mutta silti ette ole toisillenne korvaamattomia. Kumminkin puolin paikkanne voidaan täyttää toisella.
Olet tärkeä perheellesi. Perhe tarvitsee sinua. Heidän ansiostaan ja heistä huolimatta sinä olet sinä. Heillekään sinä et ole korvaamaton. Jälkeesi sinua itketään, kaivataan, surraan, joskus jopa muistetaan vielä vuosikymmenten päästä. Perheen kiitokset ja kaipaukset ovat aidointa. Paitsi perinnön kyttääjien. Perheellekään sinä et ole täysin korvaamaton.
Olet tärkeä lemmikillesi. Kaikkein pyyteettömimmän arvostuksen ja kiitoksen saat koiraltasi. Se rakastaa sinua itseäsi odottamatta perintöä. Korkeintaan luuta ja rapsutuksia. Mutta sillekin ne voi joku toinen antaa, jos sinua ei ole.
Olet tärkeä itsellesi! Mene peilin eteen sanomaan: ”Olen tärkeä itselleni. Ellen pysty rakastamaan itseäni, kuinka voin vaatia sitä toisilta.” Juuri sinuna sinä olet tärkeä kaikille muille ja ennen kaikkea itsellesi. Vain itsellesi olet korvaamaton. Hautaan asti. Pidä siis huolta itsestäsi, vaikka sinua sen vuoksi syytettäisiin itserakkaaksi paskiaiseksi. Elämä on.
Matti Tulla
Elinkeinoasiamies Jukka Siikosen puhe Yrittäjän päivän kahvitilaisuudessa 5.9.2016
Hyvät paikallaolijat! Hyvät yrittäjät! Tervetuloa Yrittäjän päivän tilaisuuteen!
Olen saanut yrittäjäyhdistykseltä mieluisan tehtävän tuoda esille positiivisia nostoja ja onnistumisia yritys- ja elinkeinorintamalla Kangasniemellä.
Aika ja taloustilanne ovat edelleen haastavia. Hallituksen tulevat toimet, mm. 5 %:n Yrittäjävähennys (5 % tuloista verotta) elinkeinotoiminnan tulosta, maksuperusteinen alv ja sukupolvenvaihdosten helpottaminen (lahja- ja perintöveron alennus) ovat oikea suunta helpottaa pienyritysten arkea. Sinnikkään yrittämisen, toiminnan kehittämisen ja verkostoitumisen sekä hyvän palvelun kautta yritykset ovat pärjänneet Kangasniemellä. On ollut ilo kuunnella mm. vapaa-ajan asukkailta tulevia viestejä heidän saamastaan erittäin hyvästä palvelusta, vastaavaa ei pääkaupunkiseudulla ole saatavissa!
Ensinnäkin: kaikki paikkakunnan yritykset ansaitsevat isot kiitokset tekemästään hyvästä työstä! Erityisesti haluan korostaa yksinyrittäjien tärkeää työpanosta kunnassa. Heitä ei juuri nosteta framille ja eikä palkita!
Muutamia yritysnostoja haluaisin kuitenkin tuoda esille nimellä mainiten:
- Rakennuspalvelu Joni Pietarinen; palkittiin tänä vuonna valtakunnallisessa KasvuOpen -kisassa erityismaininnalla Etelä-Savossa. Lisäksi rakennuspalvelu Joni Pietarinen sai kunniamaininnan Yritysten Yhteiskuntavastuu-kilpailussa sekä Esedun oppisopimuspalvelut valitsi viime vuonna vuoden oppisopimustyönantajaksi Rakennuspalvelu Joni Pietarisen.
- Jalavilla/Mari Jalava; Jalavilla osallistui Etelä-Savon yritysten KasvuOpen -kisaan ja pääsi jatkokierroksille jatkosparraukseen 15 parhaan joukkoon. Marin huopakorut ovat saaneet huomiota myös ulkomailla. Ne on valittu Hannoverissa pidettyyn käsityöläisten näyttelyyn edustamaan suomalaista muotoilua. Hieno esimerkki luovan alan osaamisesta ja intohimosta alaan! Hienoa työtä Mari/Jalavilla!
- Eränetti/Euromoro Oy/Tero Talvikunnas; saanut lukuisia palkintoja, tunnustuksia ja laatumerkkejä, mm. Luotettavaa toimintaa laatumerkki, Suomen Vahvimmat. Vahvaa osaamista verkkokauppa-bisneksessä metsästys, kalastus ja retkeilyalalla.
- Tehomet Oy, palkittu Suomessa ja ulkomailla lukuisilla tuote- ja yrittäjäpalkinnoilla. Yritys tunnetaan myös taloudellisesti vahvana ja luotettavana kumppanina, palkittu mm. Maakunnan vahvimpana yrityksenä. Etsii aktiivisesta uusia markkinoita tuotteilleen. Loistavaa työtä uusien erikoisvalaisinpylväiden innovoinnissa ja valmistamisessa!
- Kangasniemen S-Market; sai tänä vuonna Osuuskauppa Keskimaan Vuoden työryhmä -palkinnon, samalla marketpäällikkö Kati Kuparinen sai Keskimaan Vuoden esimies -palkinnon. Yksikkö on saanut hyvää asiakaspalautetta, tiloja on myös uusittu, henkilöstön työtyytyväisyys on korkealla.
- PuulaGolf/Mari Soisalo; valittu kaksi kertaa peräkkäin Suomen parhaaksi Ysireikäiseksi kentäksi. kaunis ja haastava kenttä, pidetty hyvässä kunnossa!
- Syvälahden lava/Reijo Pynnönen; Takana jo 64 v. perinteet! Esim. juhannuksena n. 3200 kävijää! Investointeja ja toiminnan jatkuvaa kehittämistä.
- Vuoden Yrittäjä Petri Viiansalo/Rautia -kauppias. Petri on kehittänyt rautakaupan toimintaa pitkäjänteisesti panostamalla mm. paikallisuuteen, asiakaspalvelun laatuun sekä ympäristöasioihin.
- Kangasniemen Vuoden Nuori Yrittäjä Jukka Tanttu/Puustoori Ky. Puustoori Ky on vuodesta 2005 toiminut, käsityöperinteitä kunnioittava puusepänliike Kangasniemen Synsiöllä. Käsityöperinteiden esille nostaminen/ylläpitäminen. Hyvää työtä!
- Vuoden Maaseututekijä 2016: Kuljetus Risto Laitinen Ky. Kriteereissä mm.: ”Tuo esille positiivisesti kangasniemeläistä maaseutua”. Risto hoitaa maitokuljetuksia Kangasniemellä. Yritys palkittiin Elomessuilla.
Sitkeästä yrittämisestä myös ansaitsee maininnat Mannilan kesäkauppa ja baari, juhli juuri 25 v. taivaltaan sekä hieno esimerkki asukkaita palvelevasta toiminnasta; Kutemajärven kauppa-autotoiminta/Petri Huoponen. ym.ym… Näiden mainintojen lisäksi kunnan yrityksistä voisi mainita lukuisia muita onnistumisia ja hyviä suorituksia. Ohessa oli siis vain muutamia poimintoja onnistumisista yrityskentässä.
Yleisestä tilanteesta Kangasniemellä muutama kommentti: Kunta ollut selvästi muuttovoittoinen vuoden alusta elokuun loppuun tilastojen mukaan; muuttovoittoa 45 henkilöä! Kangasniemi on ollut Etelä-Savossa suhteellisesti eniten muuttovoittoa saanut kunta ja näin vetovoimaisin kunta ko. mittarilla. Työttömyysluvut ovat myös parantuneet verrattuna viime vuoden heinäkuun lopun tilannetta tämän vuoden heinäkuun tilanteeseen myös suhteellisesti eniten koko Etelä-Savossa. Uusia yrityksiä on perustettu tämän vuoden puolella selvästi enemmän kuin viime vuonna, tähän mennessä yli 20 uutta yritystä, pääosin palvelualoille sekä myös rakennus- ja metsätalousalalle, löytyy myös yrityksiä, jotka ovat palkanneet lisätyövoimaa. Kunta nähdään ja koetaan siis hyvänä ja positiivisena paikkana elää, asua ja yrittää.
Kunnan historian suurin investointi, Kansis-keskus (koulutilat, liikuntasali, kirjasto) valmistuu aikataulussa lokakuussa ja se tarjoaa uusia kulttuuri- ja liikuntaharrastusmahdollisuuksia ja uudet hienot koulutilat oppilaille ensi vuoden alusta alkaen. Torialueen kehittäminen jatkuu edelleen, mukavasti keskustelua torista onkin kesän aikana ollut sosiaalisessa mediassa sekä paikallislehden sivuilla!
Lopuksi syvä kiitos ja kumarrus Mona Mikkoselle, TMI MONAMIK ja Camilla Caleniukselle, he toteuttivat mäntsäläläisen sotaveteraanin, Kaarlo Niukkasen, 92 v., talon kunnostustyön yhdessä muutamien muiden yrittäjien kanssa ja Mona ja Camilla omalta osaltaan maalaustyön talkoohengessä. Nöyräksi vetää, upeaa työtä ja välittämistä!
Kiitos, hyvää Yrittäjän päivää, tsemppiä ja jaksamista yrittäjille! Yhteistyöllä eteenpäin!
Jukka Siikonen
10 vuotta takana ja mitä edessä?
Hei! Olen Joni Pietarinen Kangasniemeltä, toiminut yrittäjänä vuodesta 2006 alkaen, tarkalleen ottaen 29.6.2016 tuli kymmenen vuotta yrittäjyyttä täyteen. Yrityksemme on Rakennuspalvelu Joni Pietarinen, tuttavallisemmin RPJP.
Ajattelin kirjoittaa hieman menneestä, mutta kuitenkin siten, että tulevaisuus ei unohdu. Ajattelen usein tulevaisuudesta siten, että ei voi ymmärtää tulevaa, jos jättää menneisyyden huomiotta ja taas toisaalta tulevaisuutta voi hieman ennustaa, kun osaa katsoa menneeseen.
Aloitin tosiaan yrittäjänä vuonna 2006 ja silloin olin hommassa aivan yksin.
Halusin kokeilla omia siipiä, kun alalle oli kuitenkin koulutus hommattu ja jatkokoulutusta oppisopimuksella saatu. Koin olevani valmis yrittämään.
Ajoin autolla Honkkariin ja hommasin ensimmäisen sirkkelin… (tämä olkoon alku-, väli- ja loppukevennys) Noh, se sikseen. Olin kuitenkin intoa ja tarmoa täynnä.
Ensimmäinen työmaa oli pieni saunamökin kunnostaminen: maalausta ja ehostusta sekä sitä kuuluisaa pientä pintaremonttia. Homma sujui kuin tanssi, olin vapaa tekemään oman tahtoni mukaan ja vastuussa ”vain” omista tekemisistä. Töitä alkoi tulla hieman enemmän ja heti ensimmäisenä vuonna koin tarvitsevani apukäsiä. Tuli pari kesätyöntekijää ja kohta aloitti ensimmäinen oppisopimuksella rakennusalalle opiskeleva työntekijä. Ihan yllättäen homma olikin muuttunut yksin tekemisestä yhdessä tekemiseksi.
Honkkarin koneet olivat vaihtuneet ”ammattilaisten” kalustoon ja autokin oli pitänyt vaihtaa suurempaan. Meillä oli vauhti päällä. Siitä sitten tasaiseen tahtiin olikin alkanut kertyä lisää henkilökuntaa, oli vuokrattu hallitilaa ja hommattu lisää kalustoa. Ja vauhti vain kiihtyi.
Tässä kohdassa siirrymme nykyhetkeen. Olemme edelleen alalla ja yritys työllistää 1 + 16 henkilöä joista neljä on naisia. Mitä on tapahtunut ja mitä tulee tapahtumaan? Olen yrittäjänä saanut kokea monia erittäin arvokkaita asioita. Olen saanut työllistää ihmisiä läheltäni, kavereita, sukulaisia. Olen saanut työllistämisen kautta tutustua uusiin ihmisiin, jotka ovat olleet minulle täysin tuntemattomia. Olen saanut työpaikastani uusia ystäviä ja olen saanut samalla kehittää omaa ammatillista osaamistani ja mikä tärkeintä, olen saanut nähdä omin silmin sen kehityksen työntekijöissä yrityksen sisällä. Meidän henkilökunta on tämän yrityksen selkäranka, lihakset ja aivot. Minä yrittäjänä olen hermokeskus, joka ohjailee lihaksia tekemään työtä eteenpäin menemiseksi.
Tähän porukkaan on toivottavasti helppo tulla, mutta myös helppo tarvittaessa lähteä. Me kaikki tiedämme sen, että elämä välillä heittelee.
Siksi olisi myös tärkeää jokaisen yrittäjän, työntekijän ja kaikkien meidän rakentaa työyhteisöstä sellainen, että siellä on hyvä olla. Jos joskus elämä vie muualle, ei lähtö saa olla kivulias, vaan olisi hienoa pystyä pitämään niitä tärkeitä suhteita yllä, joita on yhdessä siellä työyhteisössä luotu.
Näillä ajatuksilla haluan sanoa muille yrittäjille ja yrittäjäksi ryhtyville, että antakaa mahdollisuus. Mahdollisuus itsellenne ja työntekijällenne. Aina ei ole se paras päivä, mutta onhan päivä vielä huomennakin.
Loppuun haluan todeta vielä sen, että kaikille ei sovi tämä kaava, vaan toiset haluavat olla yksin ja toiset haluavat vielä enemmän. Me RPJP:llä olemme kehittäneet sekä kehittyneet ja sitä toivon myös seuraavilta vuosilta. Ne kompastuskivet sekä ahdistavat tilanteet, joita meidän matkan varrelle on jo nyt sattunut tulevat vahvistamaan meidän ”porukkaa” ja myös minua yrittäjänä. Olen vieläkin valmis yrittäjäksi, vaan en valmis yrittäjänä. Olen vastuussa muustakin kuin vain itsestäni, mutta en ole sen asian kanssa onneksi yksin.
Menestystä toivottaen: Joni Pietarinen
Kannattiko herätä?
Mitä on riskin ottaminen, mitä on riskienhallinta?
Yrittäjänä olen tottunut siihen, että välillä täytyy ottaa isojakin riskejä. Esimerkkinä voidaan käyttää erästä metallialan yritystä.
On tammikuu ja aurinko paistaa, ulkona on pakkasta 15 astetta ja keli on aivan täydellisen talvinen. Paikallisen metallifirman yrittäjä herää aamuun ja lähtee työmaata kohti klo. 05.30. Työmaalla häntä odottaa 8 työntekijää ts. työkaveria. Ensin juodaan kahvit ja sitten jaetaan työt ja kaikki lähtee kohti omia haasteita. Ulkopuolelle ja myös sisälle vaikuttaa siltä, että kaikki luistaa hyvin ja työtä riittää. Mitä kuitenkin on tapahtunut? On tapahtunut seuraavaa: Yrittäjä on ottanut riskin, toisen ja kolmannenkin. Itse asiassa yrittäjä on ottanut 8 riskiä, koska hän on ottanut työntekijän ja siten vastuun hänen toimeentulostaan. Myös jokainen työntekijä on ottanut riskin tullessaan töihin. Luulen, että tuo yrittäjä ajattelee tilauskirjaa katsoessaan, että mitähän me tehdään kuukauden päästä. Tilauskirja näyttää töitä kaikille aina helmikuun loppuun saakka, siitä eteenpäin ei ole tietoa mitä tehdään. On olemassa kaksi vaihtoehtoa, siis minun mielestä.
Vaihtoehto 1.
Yrittäjä menee masentuneena toimistoonsa ja alkaa kirjoittamaan lomautus- ja irtisanomislappuja kaikille. Kaikki tämä sen takia, kun suhdanteen on huonot ja työtä ei ole tarjolla. Käyrät näyttää alas, niin toivoa ei ole, eikä valoa tunnelin päässä. Tässä versiossa riskin ottaminen ei kannattanut ja riskiä ei saatu hallintaan. Otettiin huomioon vain ne negatiiviset laskelmat tulevaisuudesta. Monen toimeentulo on vaarassa ja vaikutukset voivat olla kohtalokkaat.
Vaihtoehto 2.
Yrittäjä aloittaa valtavan kampanjan ja markkinoinnin yrityksen toiminnan jatkamisen takaamiseksi. Hän ottaa työntekijöitä mukaan toimintaa kehittämään ja vähät välittää siitä mitä suhdanteet ja barometrit näyttävät. Hän ja siis koko henkilöstö ottaa riskin ja aloittaa toimenpiteet toiminnan kehittämiseksi. He kaikki ottavat riskin ja pyrkivät hallitusti viemään sen päätyyn asti. (jääkiekkotermistöä) Tässä versiossa on myös mahdollista, että kaikki menee mönkään, mutta onpahan ainakin yritetty. Otettiin huomioon myös ne mahdolliset positiiviset muuttujat. Todennäköisemmin tämä toimintamalli tuo hyvinvointia ja toimeentuloa kaikille.
Summasummarum, riskien ottaminen elämässä on pakollinen paha, on toimittava eikä jäädä tuleen makaamaan. Mennään eteenpäin toinen toistaan tukien ja kannustaen. Jos uutisissa puhutaan viennin heikkenemisestä, työttömyydestä, heikosta talouskasvusta, niin ei masennuta vaan aloitetaan uudestaan kehittämään. Me olemme suhdanteet ja me olemme vienti, olemme myös se talouskasvu. Maailma ja varsinkin Suomi ja ennen kaikkea Kangasniemi tarvitsee vahvaa johtamista, kannustamista ja yhteen hiileen puhaltamista. Me olemme juuri sellaisia, kuin itse haluamme ja jokainen voi vaikuttaa, kunhan vaan ottaa sen ensimmäisen askeleen.
Miksi kirjoitan tästä asiasta? Siksi, koska en halua ihmisten vaipuvan synkkyyteen. Eletään haastavia aikoja, päättäjät tekevät vaikeita päätöksiä, toiselle ne ovat huonoja ja toisille hyviä. Viimeinen kipinä kirjoittamiseen tuli siitä, kun Otto Mannisen koulu päätettiin lakkauttaa. Herätkää ihmiset ja toimikaa, valittaminen ja toisten haukkuminen ei auta meitä mihinkään suuntaan. Aktivoidutaan yhdessä ja näytetään niille perkeleen suhdanteille, että meitä ei lannisteta!
Joni Pietarinen, yrittäjä.
Äkkipysäys
Noin kuukausi sitten koin äkkipysäyksen ja mitä se merkitsee. No, oikeastaan pääsin vähällä. Varsinkin, kun katsoin sairaalassa naapureita. Tuli siis aivoinfarkti – onneksi lievänä. Mutta sairaalassa piti silti viettää kolme neljä päivää. Nyt on ukko kuvattu tarkasti. Sisältäpäin. Ja lääkkeitä on niin, että niistä melkein aamupuuron tekee. Tärkein syy oli korkea verenpaine. Olisi kannattanut käydä aiemmin lääkärin tarkastuksessa. Suosittelen. Aivoinfarkti taitaa olla sellainen kangasniemeläisten yrittäjien ammattitauti. Valitettavan monesta tapauksesta olen kuullut. Varoitukseksi tämän kirjoituksen oikeastaan tein.
Yrittäjälle tuo äkkipysäys on paljon suurempi asia, kuin vieraalla työssä olevalle. Olin jotain asioita laittanutkin paperille vakavampaa tilannetta varten. Tosin vielä niitä ei tarvinnut onneksi avata luettavaksi. On monia salasanoja ja yritystoiminnan kannalta tärkeitä tietoja, jotka on hyvä olla paperilla. Silloin pystytään toimintaa jatkamaan, vaikka yrittäjä itse olisikin estynyt. Kuka hoitaa mitäkin asioita? Pitäisi olla luottohenkilö, joka ottaa ohjat tässä tilanteessa. Niin ja hänellä myös nämä oleelliset tiedot. Nyt vaimo pystyi hoitamaan liikettä ja vain pientä osaa asiakkaista ei pystytty heti palvelemaan.
Jos yrittäjä sairastuu vakavasti, se vaikuttaa moneen. Suurimmassa paineessa on perhe. Mistä tulee rahat lainanmaksuun ja juokseviin kuluihin. Moni asiakas saattaa olla ongelmissa, kun ei saakaan tarvitsemaansa palvelua. Pahimmassa tapauksessa tavarat homehtuvat varastoon. Liiketilan vuokraaja ei saa tuloja. Mitä tehdä tavaravarastolle? Nuo olisi ajateltava paperille varmuuden vuoksi.
Unohtaa ei sovi tietenkään vakuutuksia, vaikka ne maksettaessa kalliilta tuntuvatkin.
Tällaisia ajatuksia tuli mieleen sairaslomalla makoillessa. Ikuisesti me ei täällä heiluta. Laitetaan asiat tärkeysjärjestykseen. Samalla kun niitä laittaa paperille, tulee tuumatuksi onko kaikki toiminta kohdallaan, vaan pitäisikö tehdä muutoksia toimintatapoihin ja elämään :-)
Hyvää, virkistävää joulunaikaa, sekä tuloksellista vuotta 2016!
Arto Pellinen
Ajattele positiivisesti!
Hymy kuluttaa poskilihaksia ja sitä kautta energiaa paljon vähemmän kuin yrmeä ilme. Meidän pitäisi koettaa ajatella positiivisesti lähimmäisistämme, vastaantulijoista sekä lopulta itsestämme. En ymmärrä sitä vihapuheiden ja parjaamisen määrää, jonka me päivässä saamme kuulla keskuudestamme ja median välityksellä. Miksi? Ketä hyödyttää koettaa tonkia toisista ihmisistä ja asioista vain huonoja puolia? Eikö olisi rakentavampaa ja hyödyllisempää sekä energiaa säästävämpää koettaa löytää toisistamme hyviä puolia ja onnistuneita asioita? Sitä kautta hymykin hiipisi huulille huomaamatta aiheuttaen ehkä hymynkaretta vastaantulijoidenkin kasvoilla.
On meillä osattu olla hymyssäsuinkin. Vuoden asiakaspalvelijaäänestyksessä saatiin yhteensä noin 500 ääntä, joten ainakin näin moni ihminen on kokenut saaneensa hyvää asiakaspalvelua, kokenut onnistuneen palvelutilanteen. Onnea vielä kerran vuoden asiakaspalvelijaksi äänestetylle Anu Arkolle! Olet tittelisi ansainnut. Hyvien kokemusten jälkeen kilpailua on tarkoitus tavalla tai toisella jatkaa myös tulevina vuosina.
Maan hallituksen sote-sovun sekä uuden peruskoulun rakentamisen myötä ainakin tuntuu, että kotipaikkakunnallamme olisi pientä viriämisen häivähdystä havaittavissa. Myös kaapelinkaivajat ovat ahkerasti liikkeellä. Kylällä pyörii kelta- ja oranssitakkisia työmiehiä pilvin pimein. Elämän merkki.
Rakennustoiminta voisi viritä muutenkin. Ainakaan lainankoroista tai tarvikkeiden hinnoista se ei ole kiinni. Vuoden 2015 yrittäjäksi valittiin Rautia Kangasniemen Petri Viiansalo. Onnea ja menestystä Petrin liiketoiminnalle! Joustavan asiakaspalvelun ja täysillä työhönsä vihkiytyvän henkilökunnan myötä toivotaan rakennusalalle uutta nousukautta.
Kangasniemellä on vuoden kuluessa tapahtunut ilahduttavasti useampia nuorten yrittäjien vetovastuuseen ryhtymisiä. Antoisaa ja pitkää uraa heille kaikille! Sekä nämä nuoret että me vähän varttuneemmat yrittäjät olemme valmiina palvelemaan teitä hyvät vakituiset ja satunnaiset asukkaat. Käytetään paikkakunnan palveluita, jotta niitä olisi. Kaikkien meidän puolesta toivotan turvallista joulua ja menestystä vuodelle 2016!
Matti Tulla
puheenjohtaja
Kangasniemen Yrittäjät ry
varapuheenjohtaja
Etelä-Savon Yrittäjät ry
Kylät tarvitsevat yrittäjiä – Yrittäjät tarvitsevat kyliä
Kangasniemen aktiivinen elinkeinoelämä on taajama-alueen ohella levittäytynyt paikkakunnan viidelletoista kylälle, joissa asuu runsaasti yrittäjiä. Kangasniemen Yrittäjät ry:n jäsenyrittäjistä noin kaksi kolmasosaa asuu taajaman rajojen ulkopuolella ja osa harjoittaa myös yritystoimintaansa kyliltä käsin. Lisäksi kauniin ja elinvoimaisen kuntamme maaseutua asuttaa vakituisten asukkaiden ohella suuri joukko vapaa-ajan asukkaita, lomakoteja on paikkakunnallamme noin 3700.
Kylien aktiivisuus on tärkeää, kun mietimme muun muassa Kangasniemen palvelurakennetta ja rakennustoimintaa. On itsestään selvää, että kyliltä kertyy kunnan pussiin mittava määrä veroeuroja. Elinvoimaisten kylien talojen ja tonttien arvot säilyvät ja vakituiset sekä vapaa-ajan asukkaat investoivat asumiseensa.
Kun palvelut pelaavat ja kylät toimivat positiivisella sykkeellä, ne houkuttelevat uusia asukkaita ja edesauttavat vakituisten- ja vapaa-ajan asukkaiden viihtymistä. Myös toimivat työn edellytykset muun muassa hyvine etätyömahdollisuuksineen ovat tärkeä vetovoimatekijä, johon kannattaisi panostaa. Elävän maaseudun voisi kääntää yhdeksi Kangasniemen valteista!
Paikkakuntaamme koskeva uutisointi tulisi pyrkiä säilyttämään positiivisena, jotta Kangasniemen hyvä imago säilyisi. Profiloituminen kylämyönteisenä kuntana tuo tänne muuttoa suunnitteleville vaihtoehtoisia mahdollisuuksia asumiseen.
Myös taloudellisesti vaikeina aikoina meidän yrittäjien ja kunnan pitää pystyä panostamaan tulojen hankkimiseen. Sekä keskustaajama että kylät tarvitsevat toisiaan, on täysin turhaa luoda vastakkain asettelua. Yrittäjät tarvitsevat kyliä ja kylät tarvitsevat yrittäjiä. Yhdessä kuntaamme käsi kädessä kehittäen ja yhteen hiileen puhaltaen pystymme varmasti lisäämään kunnan elinvoimaisuutta ja yrittäjien menestymisen mahdollisuuksia.
Kangasniemen Yrittäjät ry
Hallitus
2.10.2015
Rakentamisen aikaa
Leikkisästi, mutta valitettavasti myös oikeasti, voinee sanoa että Kangasniemi heräilee talviuniltaan. Ei valitettavasti sen takia että heräilee, vaan sen takia että talvi on ollut monessa suhteessa todella rauhallinen ja hiljainen. Suurin osa yrityksistä on kuitenkin edelleen toiminnassa ja valmiina palvelemaan niin vakituisia kuin satunnaisia asiakkaitaan tulevanakin kesänä ja vuosina.
Jotain uuttakin olemme paikkakunnan katumaisemaan saaneet. Uusi kunnanjohtaja Johanna Luukkonen aloitti työnsä tammikuun alussa. Kangasniemen Yrittäjät toivottaa Johannan sydämellisesti tervetulleeksi paiskimaan töitä kanssamme.
Asuntolainan korot ovat olemattomat, suurimmalla osalla ihmisiä on vakituiset palkka- tai eläketulot eli oma talous on vakaa. Rakennusalan työvoimaa on saatavilla, tarvikkeista saa kohtuullisia tarjouksia. Mutta silti rakennuslupia uusien mökkien tai asuntojen rakentamiseen tai edes peruskorjaukseen ei haeta juuri lainkaan. Mikä mättää? Meidän pitää saada henkinen jumi pois päältä. Jos naapuri on työtön, ei hänen tilannettaan auta se, että minäkin jarrutan omia investointejani. Päinvastoin, aina syvemmälle mennään mitä useampi siirtää hankintojaan tulevaisuuteen.
Nyt on aika rakentamisen, laajentamisen ja remontoimisen. Älä jää odottamaan nousukauden ruuhkaa ja hintojen kipuamista, rakennusmiesten riittämättömyyttä, putkimiesten puutetta ja sähkömiesten sesonkia.
Kangasniemeläiset yritykset ja järjestöt ovat taas käärineet hihansa ja odottavat tulevaa laidunkautta malttamattomana. Käytetään paikkakunnan palveluja, jotta voisimme käyttää niitä jatkossakin.
Matti Tulla
puheenjohtaja
Kangasniemen Yrittäjät ry
varapuheenjohtaja
Etelä-Savon Yrittäjät ry
Välittäkää toisistanne!
Viime aikoina olemme kuulleet aivan liikaa uutisia perhe-tragedioista, joissa on menetetty ihmishenkiä: pieniä lapsia, äitejä ja isiä. En jaksa ymmärtää mistä tämä kaikki johtuu.
Mikä meillä mättää? Ovatko kulissit tärkeämmät kuin sisältö? Mennään naurussa suin, vaikka sielu märkänisi? Sitten tulee seinä vastaan, äkkipysähdys, puhti loppuu.
Olemmeko me heikompia kuin ihmiset aikaisemmin, väsymmekö vähemmästä, vaadimmeko itseltämme ja toisiltamme enemmän kuin aikaisemmin? Tavoittelemmeko mulle-kaikki-heti-nyt-filosofialla malttamattomasti ja itsekkäästi liikaa? Ja palamme loppuun, kun emme saavuta omia ylimitoitettuja tavoitteitamme?
Voisimmeko kiiruhtaa hitaasti? Antaa itsellemme aikaa? Meidän tulisi kilvoitella välittämisestä: hyvänolon ja rakkauden tuottamisesta toisillemme ja itsellemme. Kyllä - myös itsellemme. Ellet edes itse pidä itsestäsi, miten voisit toivoa toisten pitävän? Pitäkää huolta toisistanne ja itsestänne!
Matti Tulla
puheenjohtaja
Kangasniemen Yrittäjät ry
varapuheenjohtaja
Etelä-Savon Yrittäjät ry
Naapurimaamme Venäjän tilanne alkoi jo viime talvena luisua Ukrainan tapahtumien vuoksi alamäkeen ja ruplan kurssi on laskenut siitä asti. Varsinaiset pakotteet tulivat kuvioon mukaan vasta kesällä.
Mielestäni on hurskastelua väittää, että pakotteiden vaikutus on vähäinen ja näkyy vasta aikojen kuluttua - tosiasiassa Ukrainan tilanne on näkynyt Kaakkois-Suomessa koko tämän vuoden ajan. Matkailijoita on vielä ollut, mutta heidän rahankäyttönsä per vuorokausi on pienentynyt. Kun itäiset maakuntamme vielä ovat hyvin alkutuotantopainotteisia, näkyvät vaikutukset meillä enemmän kuin muualla Suomessa.
Yrittäjät tukevat vastuullisia ministereitä ja muita asiaan vaikuttavia tahoja siinä, että he ponnekkaasti puolustaisivat meidän tuotteidemme valmistusta ja myyntiä myös Venäjälle. Uusia korvaavia markkinoita ei tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa ole helppo löytää. Suomalaisilla on oikeus puolustaa itseään EU:n pakotepäätöksiä tehtäessä, varsinkaan kun ei ole mitään todistetta niiden todellisesta vaikuttavuudesta itse asiaan.
Nyt jos koskaan on myös meidän kaikkien kuluttajien syytä kiinnittää huomiota asiointitottumuksiimme. On laskettu, että kotikunnassa pyöritetyn euron vipuvaikutus paikkakunnalla on noin 2,5-kertainen, eli hyöty moninkertaistuu rahan kiertäessä paikkakunnalla tai seutukunnalla taskusta toiseen.
Meillä jokaisella on nyt tilaisuus vetää kotiinpäin: ostetaan kotimaassa valmistettuja lähituotteita, paikkakunnalla kasvatettua lähiruokaa ja täällä tuotettavia palveluita, jotta saisimme syötyä ”Putin-pakotteet” pois.
Lähellä tuotetun ruoan ja lähipalveluiden puolesta,
Matti Tulla
varapuheenjohtaja
Etelä-Savon Yrittäjät
puheenjohtaja
Kangasniemen Yrittäjät
Yrittäjä arkipäivän
näki toisen huolenhäivän.
Ylösnousu oli vaikee,
surumieli, olo haikee.
Mikä huoli, kerro mulle?
Tarjoon korvan, olkapään.
Lohdutusta löydän sulle,
auttamaan mä vierees jään.
Tulos laski, mummo kuoli,
siippa erosopan keitti.
Lapsistakin kova huoli,
tyttö koulun kesken heitti.
Apu löytyy sulle mistä?
Pelastaja ensimmäinen –
yrittäjäjärjestöstä,
enkeli ja lähimmäinen.
Matti Tulla 5.9.2014
Yritystä kaikesta huolimatta
Eri tiedotusvälineistä kuullaan nyt jatkuvalla syötöllä uusista lomautuksista ja irtisanomisista valtakunnassa sekä yritysten liiketoiminnan vaikeuksista. Venäjän tilanne huolestuttaa, ruplan kurssi on epäedullinen venäjän turisteille Suomeen suuntautuvan matkailun osalta. Pakotteet tulevat vaikeuttamaan myös eteläsavolaisten vienti-, matkailu- ja elintarvikeyritysten liiketoimintamahdollisuuksia.
Erityisesti suuret yritykset irtisanovat henkilöstöään, hienosti sanottuna tekevät ”uudelleen järjestelyjä”. Pienyritykset kuitenkin sinnittelevät ja pitävät usein tiukasti kiinni työntekijöistään. Pk-yrittäjä on valmis vaikka tinkimään omasta palkastaan huolehtiessaan työntekijöistään ja turvatakseen heille työmahdollisuudet. Tästä suuri kiitos pk-yrityksille ja yrittäjille!
Taloudelliset vaikeudet muodostavat normaalin osan yrittämistä ja yritystoimintaa. Jokainen yrittäjä kohtaa jossain yritystoimintansa elinkaaren vaiheessa maksuvaikeuksia, joiden syyt voivat olla moninaiset. Maksuvaikeudet eivät aina ole seurausta huonosti hoidetusta liiketoiminnasta, vaan ne voivat johtua esimerkiksi toimialan rakennemuutoksesta, kysynnän heikkenemisestä tai lainsäädännössä tapahtuneesta muutoksesta. Pienemmät yritykset ja yrittäjät ovat globaalissa taloudessa usein haavoittuvampia kuin suuremmat yritykset.
Pienyrittäjä voi maksuvaikeuksien ilmentyessä pienentää kustannuksia, yrittää lisätä tuloja ja tehdä tarkkoja laskelmiin perustuvia maksuohjelmia. Yrittäjän tulisi tiedostaa, että verot ja muut julkiset maksut tulisi asettaa maksuvelvoitteiden tärkeysjärjestyksessä etusijalle. Usein konkurssin syynä ovat juuri verovelat. Yrityksen saneerauskin voi estyä tai epäonnistua liian myöhään aloitettujen toimenpiteiden johdosta, vaikka yrityksen olisi voinut pelastaa aikaisemman puuttumisen myötä.
Tosiasioiden tunnistaminen riittävän ajoissa on ensiarvoisen tärkeää. Jo uhka yrityksen ajautumisesta talousvaikeuksiin tulisi toimia signaalina ryhtyä maksuvaikeuksia ehkäisevään yritystoiminnan sopeuttamiseen. Aikaisen puuttumisen lisäksi asiantuntijoiden apu voi olla ratkaisevaa ongelmien taltuttamiseksi ja rahoitustilanteen vakauttamiseksi. Kirjanpitäjä on usein parhaiten selvillä yrityksen taloudellisesta tilanteesta. Apua ja neuvontaa on saatavissa mm. Kangasniemen Yrittäjiltä tai netistä Yrittäjätukiverkon tietopankista. Ko. sivuilta löytyy tietoa mm. Yrittäjän kuntolomista ja muista tukipalveluista. Apua on mahdollista hakea myös Talousapu -neuvontapalvelusta, jossa päivystävä asiantuntija neuvoo maksuttomasti: http://talousapu.fi/.
Julkisuudessa voitaisiin keskittyä välillä myös positiivisten asioiden esille nostamiseen; uutta yritystoimintaa myös syntyy Suomeen, erityisesti pieniin pk-yrityksiin. Monet yritykset kaikesta huolimatta pärjäävät haastavasta tilanteesta huolimatta. Fiksut yrittäjät sopeuttavat toimintaansa tilanteen mukaan. Haasteelliset, hiljaisemmat ajat on myös mahdollista käyttää hyödyksi henkilöstön kouluttamiseen, uusien ideoiden ja liiketoiminnan kehittämiseen, markkinointipanostusten ja -menetelmien lisäämiseen ja kehittämiseen, toiminnan tehostamiseen jne.
Yrittäjä, ota rohkeasti yhteyttä asiantuntijoihin, mikäli yrityksen taloustilanteessa ilmenee vaikeuksia. Mitä varhaisemmassa vaiheessa yhteydenotto tapahtuu, sitä paremmat mahdollisuudet on tervehdyttää ja parantaa yrityksen tilannetta.
Yritteliästä syksyä toivottaen,
Jukka Siikonen
Kangasniemen kunta, elinkeinoasiamies
(julkaistu 11.8.2014)
Vapaus yrittää
70 vuotta sitten lunastettiin meidän tämän päivän yrittämisemme vapaus.
Silloinen kauppahinta oli kova. Jokaisessa suomalaisessa perheessä koettiin menetyksiä. Isä, veli, poika, serkku, sisko, tytär, naapuri jäi sille kovalle kauppareissulle, joka maamme oli koettava. Ainoa setäni jäi suurhyökkäyksen jalkoihin Muolaaseen kesäkuussa 1944 pääsemättä kotimaan multiin.
Veteraanien keski-ikä on 90 vuoden tienoilla, valitettavasti viimeinen iltahuuto on pikkuhiljaa menossa.
Mitkään kiitokset eivät ole riittäviä silloisille ikäluokille, mutta kuitenkin: Kiitos! Teitte mahdolliseksi meidän nuorempien ikäpolvien elon ja yrittämisen vapaassa maassa.
Tunneside kotimaisemiin, aivolepo, muistojen puutarha, elämä koettelee ja kaupunki ahdistaa. Kaipaako ihminen lohtumaisemaa, sitä lapsuuden kodin ilmapiiriä, kylän ja kirkonkylän henkeä? Pientä poikaa tai tyttöä isän kanssa kylässä ja kalassa? Äidin pullan tuoksua?
Iso osa Kangasniemen osa-aikaisista asukkaista on tällaisia täältä juurisin olevia ihmisiä. Loput ovat sitten syystä tai toisesta viihtyneet, paikkakunta vetänyt puoleensa ja he ovat juurtuneet tänne kokeakseen täällä luonnon, veden, metsän, aaltoilevan viljapellon ja linnunlaulun rauhoittavan voiman.
Kaikkia niin vakituisia kuin osa-aikaisia kangasniemeläisiä varten me olemme taas valmistautuneet Kangasniemen kesään.
On valmistettu käsitöitä, kynttilöitä, hunajaa, pullia, marmeladia, sonnia, possua, yrttejä, lammasta, kaloja, rakennettu mökkejä myydä ja vuokrata, kädet ja jalat valmiina palvelemaan hyvänolontunnetta tavoittelevia ihmisiä. Makunautintoja, elämyksiä silmälle ja korvalle, lihaksille, nahalle ja nahan alle.
Kaikki asiat eivät aina mene sataprosenttisesti niin kuin on suunniteltu.
Pienellä anteeksiannolla ja sulassa sovussa pärjäämme varmasti tästäkin kesästä ja mahdollisimman moni tavoittaa sen unelmiensa kesän, hyvinvoinnin ja auvoisan olon.
Ainakin me kangasniemeläiset yrittäjät olemme vilpittömästi kaikkemme yrittäneet.
Olkaa hyvät ja nauttikaa!
Matti Tulla
puheenjohtaja/
Kangasniemen Yrittäjät ry
varapuheenjohtaja/
Etelä-Savon Yrittäjät ry
(julkaistu 25.6.2014)
Jotta tästäkin selvittäisiin
Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan maassamme on tällä hetkellä noin 320.000 työtöntä eli yli 40.000 enemmän kuin vuosi sitten. Tilastokeskuksen luvut ovat vähän pienemmät. Aikoinaan presidentti Urho Kekkonen nimitti maahan hätätilahallituksen, kun työttömiä oli rapiat 80.000. Mitä tekee nykyinen hallitus? Jahnailee kolme vuotta pitääkö kuntia pakkonaittaa vai ei. Eikä hätätilasta ole tietoakaan.
Ukrainan ja Venäjän tapahtumat vaikeuttavat entisestään maamme talouden elpymistä. Itä-Suomi kärsii ruplan heikon kurssin aiheuttamasta kaupankäynnin vajeesta muuta maata enemmän. Suomen talouskasvu on tänä vuonna miinusmerkkinen.
Varsinkaan näissä vallitsevissa olosuhteissa ei ole varaa tuijottaa siihen kuka keksi minkäkin keinon ja kuka esitti millaisen ratkaisun. Kaikki maamme – ja mikseipä paikallistasolla myös kuntamme – eteenpäin viemistä helpottavat ratkaisut on otettava käyttöön. Merkitystä ei saa olla sillä tekeekö esityksen oma puoluetoveri, hallituksen edustaja, opposition edustaja, vihreä, ruskea, punainen vai kukertava.
Kuntatasolle vietynä periaate tarkoittaa kärjistetysti sitä, että kaikki viisaus ei välttämättä asu kunnanhallituksessa tai lautakunnissa. Uusia ideoita saa esittää ja niitä tulee esittää miltä taholta tahansa. Virallisten päätöksentekijöiden on rohjettava ottaa vaikutteita myös koneiston ulkopuolelta. Meillä ei ole varaa heittää romukoppaan yhtään hyvää esitystä.
Jotta tästäkin selvittäisiin, nyt jos koskaan on erinomaisen tärkeää katsoa mistä ostoksensa tekee ja minne euronsa kantaa. Kangasniemeltä löytyvät lähes kaikki palvelut, joita ihminen tai yritys toiminnassaan tarvitsee. Paikkakunnalla käytetyn euron vaikutus on tilastojen mukaan noin 2,5 –kertainen, kun sama raha pyörii yrityksestä toiseen.
Kirjoitan tätä tekstiä aamuyöllä 1.4.14. Tämä ei ole mikään aprillijuttu. Muutenkin vuosi sitten kyseinen päivä sai isämme kuoleman myötä loppuelämäkseni toisenlaisen sävyn. Ei pelkästään synkän mustareunaisen, vaan surun lisäksi myös tulevaisuuteen luottavaisesti suhtautuvan, ehkä helpottuneenkin sävyn. Ymmärsin viimeistään silloin, että onnea ihmisen elämään tuovat, ei pelkästään ne päivät, jotka olet pysynyt hengissä, vaan ne päivät, jotka olet oikeasti elänyt. Kukin meistä ansaitsee turvallisen vanhuuden ja ihmisarvoisen kuoleman.
1.4.2014 Matti Tulla