40. juhlavuosi Hetkiä yrittämisestä Videokampanja2020

37/40: Kuljetus R Ikonen Oy

Maa-aineksia voi Kangasniemellä nyt tilata säkeittäin kotipihaan. Säkeissä on toimitettu perille multaa, hiekkaa, sepeliä, kuoriketta ja koristekiviä.

– Säkkikuljetus on kätevä keksintö. Jos kuorma-auto käy kippaamassa pihaan kuorman multaa, leviää se helposti ajan myötä tarkoitettua laajemmalle alueella. Säkistä maa-aines ei itsestään leviä mihinkään, kertoo Kuljetus R Ikonen Oy:n ja Ilmo Ylönen Oy:n kuljetustoiminnasta vastaava Mikko Vepsäläinen.

Kuljetus R Ikonen on perustettu vuonna 1996. Autoja yhtiöllä on kaikkiaan kahdeksan. Tukkiautojen lisäksi käytössä on yksi öljyauto ja kaksi kemikaaliautoa, joista toinen liikkuu pääsääntöisesti Ruotsissa, toinen ajaa päivittäin Kangasniemen ohi matkallaan Suomen äärestä toiseen. Vakituisia kuljettajia yhtiön palveluksessa on 17.

– Kaikkiaan autoillamme ajetaan vuodessa runsaat 1,2 miljoonaa kilometriä. Suomessa liikkuvaa kemikaaliautoa ajaa neljä miestä. Siihen kertyy kilometrejä jopa 10 000 viikossa.

Mikko Vepsäläinen esittelee Kuljetus R Ikosen suursäkkipalvelua.

Artikkelikuva: Kalevi Tiitinen